Jimmyllä nousee lämpö. Mua vituttaa ja pelottaa,
koska yleensä lämmön nousu on oire. Tai tohon tautiin kuuluu sahaava
kuume, yleensä jimmyllä on sahannut normaalilämmöstä ad.40 asteeseen
asti. Nyt on 37,4, eli ei vielä mitään, mut tarpeeksi lietsomaan
paniikkia. Onneksi se ei (ainakaan vielä) ole sahannut.
Oireiksi voisin listata myös hikoilun, mutta lämpömittariin
katsoessani en ehkä sitä vielä listaa. Kukapa ei tällä painostuksella
hikoilisi...
Mua vituttaa, että miksi ne lääkärit nyt pitää niitä sytostaatteja ihan
tarpeettomina, koska onhan tässä jo vuosi taisteltu sillai, ettei tauti
ole mennyt merkittävästi pahemmaksi, kuin ennen hoitoja. Ja nuo
elämänlaatuun vaikuttavat oireet (kuume, kutina, yöhikoilu) ovat olleet
pois. Mua vituttaa, ettei muka edes kokeilla jotain "lievää". Jotain,
mikä ei ehkä enää paranna, mutta helpottaisi oloa.
Sädehoito on tarkoitus aloittaa vasta pet-kuvauksen jälkeen ja sen ajankohdasta ei ole vielä aavistustakaan.
Mua ärsyttää. Se on mun mies. Mun rakas. Mun rakkaan edestä pitää
tehdä kaikkensa. Selailen täällä nettiä juuri etsimässä käyttökelposia
vaihtoehtohoitoja, semmoisia "turvallisia". Karppaamaan nyt ainakin
aluksi aletaan. Kirjastossa pitää käydä myös.
Selasin tuossa nimittäin tätä blogia ja tajusin, että
kun tauti (ehkä) eka kerran oireili ennen meidän muuttoa, alettiin sen
jälkeen karppaamaan, ja oireet hävisi tai ainakin lieveni. Sit ei
karpattu remontin ym keskellä uudessa kodissa, niin oireet tuli takas.
Nyt ollaan helppouden vuoksi oltu ihan peruskotiruualla... Voiha tää
olla kaukaa haettuakin, mutta aion kokeilla. Mä en aio luovuttaa. Mä en
halua luovuttaa, enkä luopua.
En halua, vaikka Jimmy onkin niin saamarin cool olevinaan asian kanssa.
Veikkaan, että on vielä jonkinlaisessa shokkireaktiossa. Eilen
suunnitteli hautajaisiaan. Kyllä mä ihan periaatteessa mielenkiinnosta
kyselin sen toiveita, koska onhan se oikeasti ihan hyvä tietää,
millaiset hän toivoo saavansa, sitten kun niiden aika on, mutta kun hän
sanoi, että menee käymään hautaustoimistossa katsomaan arkkuvalikoimaa,
niin musta se meni jo vähän överiksi. Kas kun ei aio ostaa valmiiksi...
Muistotilaisuuden täyskäriin pitää kuulema kirjoittaa päälle, että
"paskan möivät, mutta siitä viis. Eletään siis, ou pliis" - tän lauseen
Jimmy kirjoitti viestiin, jossa kertoi kavereilleen tämän
nykytilanteen.
Mulla itselläni on tosi sekava olo. Sekava, koska ei yhtään tiedä, onko
aikaa kuukausia, vai jopa vuosi. Tai jopa useita. Siitä antaa viitteitä
vasta se pet-kuvaus, jossa nähdään aktiiviset kohdat, ja sitten se,
mitä ne tohtorit nyt päättävät sädettää. Ja tietty se, mite se sädetys
tehoaa. Joskus harvoin syöpä saattaa kroonistua, olla, mutta ei leviä.
Toivoisin että edes niin kävisi, mutta tuskinpa vaan. On tämä meidän tuuri nähty...
Tällä hetkellä mua itkettää, pelottaa, vituttaa ja huolettaa. Se on kai ihan luonnollista, mutta silti.
tiistai, 14. elokuu 2007
Kommentit