Jimmyllä nousee lämpö. Mua vituttaa ja pelottaa, koska yleensä lämmön nousu on oire. Tai tohon tautiin kuuluu sahaava kuume, yleensä jimmyllä on sahannut normaalilämmöstä ad.40 asteeseen asti. Nyt on 37,4, eli ei vielä mitään, mut tarpeeksi lietsomaan paniikkia. Onneksi se ei (ainakaan vielä) ole sahannut.

Oireiksi voisin listata myös hikoilun, mutta lämpömittariin katsoessani en ehkä sitä vielä listaa. Kukapa ei tällä painostuksella hikoilisi...

Mua vituttaa, että miksi ne lääkärit nyt pitää niitä sytostaatteja ihan tarpeettomina, koska onhan tässä jo vuosi taisteltu sillai, ettei tauti ole mennyt merkittävästi pahemmaksi, kuin ennen hoitoja. Ja nuo elämänlaatuun vaikuttavat oireet (kuume, kutina, yöhikoilu) ovat olleet pois. Mua vituttaa, ettei muka edes kokeilla jotain "lievää". Jotain, mikä ei ehkä enää paranna, mutta helpottaisi oloa.

Sädehoito on tarkoitus aloittaa vasta pet-kuvauksen jälkeen ja sen ajankohdasta ei ole vielä aavistustakaan.

Mua ärsyttää. Se on mun mies. Mun rakas. Mun rakkaan edestä pitää tehdä kaikkensa. Selailen täällä nettiä juuri etsimässä käyttökelposia vaihtoehtohoitoja, semmoisia "turvallisia". Karppaamaan nyt ainakin aluksi aletaan. Kirjastossa pitää käydä myös.

Selasin tuossa nimittäin tätä blogia ja tajusin, että kun tauti (ehkä) eka kerran oireili ennen meidän muuttoa, alettiin sen jälkeen karppaamaan, ja oireet hävisi tai ainakin lieveni. Sit ei karpattu remontin ym keskellä uudessa kodissa, niin oireet tuli takas. Nyt ollaan helppouden vuoksi oltu ihan peruskotiruualla... Voiha tää olla kaukaa haettuakin, mutta aion kokeilla. Mä en aio luovuttaa. Mä en halua luovuttaa, enkä luopua.

En halua, vaikka Jimmy onkin niin saamarin cool olevinaan asian kanssa. Veikkaan, että on vielä jonkinlaisessa shokkireaktiossa. Eilen suunnitteli hautajaisiaan. Kyllä mä ihan periaatteessa mielenkiinnosta kyselin sen toiveita, koska onhan se oikeasti ihan hyvä tietää, millaiset hän toivoo saavansa, sitten kun niiden aika on, mutta kun hän sanoi, että menee käymään hautaustoimistossa katsomaan arkkuvalikoimaa, niin musta se meni jo vähän överiksi. Kas kun ei aio ostaa valmiiksi...

Muistotilaisuuden täyskäriin pitää kuulema kirjoittaa päälle, että "paskan möivät, mutta siitä viis. Eletään siis, ou pliis" - tän lauseen Jimmy kirjoitti viestiin, jossa kertoi kavereilleen tämän nykytilanteen.

Mulla itselläni on tosi sekava olo. Sekava, koska ei yhtään tiedä, onko aikaa kuukausia, vai jopa vuosi. Tai jopa useita. Siitä antaa viitteitä vasta se pet-kuvaus, jossa nähdään aktiiviset kohdat, ja sitten se, mitä ne tohtorit nyt päättävät sädettää. Ja tietty se, mite se sädetys tehoaa. Joskus harvoin syöpä saattaa kroonistua, olla, mutta ei leviä. Toivoisin että edes niin kävisi, mutta tuskinpa vaan. On tämä meidän tuuri nähty...

Tällä hetkellä mua itkettää, pelottaa, vituttaa ja huolettaa. Se on kai ihan luonnollista, mutta silti.