Mä oon pohtinut tosi paljon, oisko kumpi parempi. Joidenkin mielestä ollaan tosi onnekkaita, kun saadaan valmistautua. Mä näen kanssa asian niin, että ollaan tavallaan
tosi onnekkaita. Voidaan jollain tasolla valmistautua, vaikka
kuolema niin vasten kasvoja lopullisuudellaan kuitenkin tulee, sitten
kun tulee. Mutta tämän rankkuus huolettaa jo valmiiksi. Tämän asian
kanssa joudutaan elämään kuukausia, ehkä jopa vuosia. Odottaen vain,
koska se pahin tulee lähemmäs ja lähemmäs. Työssäni olen seurannut
paljon syöpäpotilaiden saattohoitoa, ja niin valitettavan hyvin tiedän,
miten hidas ja tuskainen, mielestäni jopa kiduttava kuolema
syöpäpotilailla on edessä. Onneksi nykyaikana panostetaan saattohoitoon
ja viimeisten vaiheiden kivuttomuuteen tosi paljon.
Tavallaan olen myös miettinyt, että puolensa on molemmissa tyyleissä.
Äkkilähdössä ja tässä pitkässä kaavassa, jossa ehtii valmistautua ja
kuvailla videoita. Ehkä sen yhteisen loppuajan ja muistojen
tallettamisen hinta on tämä kuukausien ja vuosien kärsimys. Ja taas
"äkkilähdön" hintana se, ettei pysty ennakoimaan, varautumaan millään
tavalla. Noh, harvoin tässä elämässä muutakaan ilmaiseksi saa, joten
hinta on maksettava siitä, mitä se kohtalo nyt sattuu eteen
tyrkkäämään.
Tavallaan tuntuu, kuin eläisin jonkun muun elämää. Ei mun elämän pitänyt mennä näin.
tiistai, 14. elokuu 2007
Kommentit