Eilen pitkästä aikaa saatiin Jimmyn kanssa nostettua kissa pöydälle ja puhuttua asioita, ensin saunassa ja myöhemmin sängyssä.

Puhuttiin muutosta, kuinka vittumaista on, kun ei mitään tiedä vielä, paitsi sen, että muutetaan ja että mihin muutetaan. Ei sitä että koska (siis tarkkaa päivää) eikä sitä, että miten se käytännössä järjestyy. Miten hoidetaan loppusiivous asuntoon? Miten otetaan vastaan tavarat toisessa päässä? 30.4 Jimmyllä menee varmasti koko päivä inventoidessa Juhanin ja Sannan kanssa. Omistusoikeus kun siirtyy 1.5, niin se on pakko tehdä silloin. Uusi "asunto" on kaiketi vapaa vasta 1.5. Ja jos sattuisi (mitä epäilen kyllä...) että tämän joku ostaisi, niin ilmoituksessa on luvattu, että asunto on vapaa 30.4. Huoh. Paljon on epäselvyyksiä vielä, ja niitä lupasi Jimmy ensi viikolla selvitellä...

Raha-asiatkin on ihan kuralla. Se häälasku vähän sotki pakkaa, ja nyt on kevyt 900€ miinus budjetissa ja laskupino valtaisa. Jimmyn porukathan syksyllä lupasi sen laskun maksaa ja nyt sitten ollaan saatu 1200€:sta niiltä 300€. Ymmärrän kyllä, että heilläkin on omat menonsa ja pienet eläkkeet, mutta miksi lupaa, jos ei sitten pystykkään? Muuttaminenkin maksaa aina, vaikka pääosan kuluista hoitaakin Juhani ja Sanna (muuttoauto yms) Kruununa tälle kaikelle taloyhtiön hallitus on päättänyt periä yhden ylimääräisen vastikkeen taloyhtiön maksuvalmiuden parantamiseksi. No eihän siinä, niitä tulee, mutta vituttaahan sitä maksaa, ku ei itse siitä koskaan tulla mitään hyötymään. Me muutetaan tästä muutaman viikon sisällä ja that's it.

Parisuhteestakin puhuttiin paljon, ja mietittiin mihin tämä suhde perustuu. Rakkauteenpa tietenkin, eihän me muuten oltaisi perhettä perustettu ja avioliittoa solmittu, mutta missä se näkyy? Eipä juuri missään. Tiuskimista ja kärttyilyä kyllä piisaa, etenkin minun toimesta.*nolio* Päivittäin unohtuu  molemmilta hellyydenosoitukset ja pienet kivat teot, eikä yhteistä aikaakaan osata ottaa iltaisin Jerkun nukkumaan menon jälkeen, vaan istutaan molemmat koneella. Omilla koneilla ja saattaa mennä montakin tuntia, ettei puhuta juuri muuta kuin "päästä koirat ulos" tai "tuotko vettä samalla, kun käyt keittiössä". Ei semmonen parisuhde pidemmän päälle voi toimia, tai jos toimii, niin ei ainakaan voi hyvin. Jotenkin jännää, että se mikä meidät yhdisti (internet ja etenkin IRC) onkin nyt yhtäkkiä isona kiilana suhteemme välissä. Siihen pitää saada muutos. Siksi meillä olikin tänään netitön päivä Jerkun uniaikaan asti. Oltiin, katsottiin telkkaria, tehtiin hyvää ruokaa, ulkoiltiin, nukuttiin päiväunet ja juu-u. Pitkästä aikaa extempore jopa ;):äkin jaksettiin kokeilla ja kivaahan se oli.

Tietty vauva- ja taaperovuodet on parisuhteelle muutenkin rankkoja, ja mä väitän, että suuri osa mun kiukuttelusta johtuu tästä maantieteellisestä sijainnista. Meidän parisuhteelle on vauvavuoden lisäksi vielä siunattu tämä saatanallinen Joensuu-vuosi. Ei tätä oikeesti järjissään kestä. Tai kestää, kun on pakko, mutta ei mielellään kestäisi. Ja se purkaantuu... Ihmisten ikävä ja aikuisten kontaktien kaipuu purkaantuu Jimmyyn automaattisesti. Ette usko, miten on ollut ikävä sitä, että voi lähteä käymään "kahvilla" Erikalla tai Einillä, Maijulla, Hannalla tai ihan kellä vaan, tai mennä piipahtamaan Tiinan ja Pasin luo ihan muuten vaan, ihan tosta noin vaan, ilman viikkojen suunnittelua, 3h autossa istumista?  Tuskin mä ehdin Keski-Suomessa asuessa sille kiukutella, kun liuhotan pitkin päivää ja iltaa kavereiden luona kahvilla, äitin luona piipahtamassa, kaupungilla jne.Ihana päästä käymään niiden ihmisen luokse, joille mä ennen kaikkea olen Riikka o.s. Tötterman, enkä Jerkun äiti. Olen tietty Jerkun äiti hamaan hautaan saakka, mutta olen minä minäkin! Täällä se on jossain piilossa se punatukkainen bilehile, positiivinen ja iloinen työmyyrä, "innokas" koulutehtävien ja siivouksen välttelijä. (ainakin kuvittelen olevani oikeesti tollanen, korjatkaa jos olen väärässä) Ja jotenkin se oikea Riikka tulee esiin piilostaan vaan Jyväskylässä, niiden ihmisten kanssa, jotka tunnen jo monen vuoden takaa. Ehkä he sitten näkevät minut ensisijaisesti Riikkana ja sitten vasta Riikkana jolla on Jeremias-niminen poikalapsi. Täällä tuntuu jotenkin tosi vaikeelta lähtee mihinkään, tulee oltua kotona tai kodin läheisyydessä lähes joka päivä, ehkä lähikaupassa pääsee käymään.Pari ainokaista kaveria mitä tänne JaanaP:n saksaanmuuton jälkeen jäi tuntuu nekin jotenkin etäisemmältä, kun ei niitä ole ehtinyt tarpeeksi näkemään. Aina on lapset eri rytmeissään tai joku sairastuu, tai tulee joku muu este. Jaanaa on ollut kyllä ikävä, (siellä olin ehkä joskus jopa Riikkakin), oikeestaan ihan kamala ikävä. Ja sanotaan nyt vielä, että molempia Jaanoja. Kyllä mun ajatukset sinne Ylivieskaankin monesti lentää, mutta sinne pääsen onneksi käymään tässä ihan piakkoin, kun otan vaan asiakseni ja _lähden_. Parisataa kilsaa äänekoskelta ei oo enää matka eikä mikään!

Nooh, nyt on kuitenkin mieli hyvä. Odotan muuttoa innolla, ja voi että olen siitä onnellinen. On niin ikävä Teitä kaikkia! Mä  halin ja pussaan teidät kaikki rusinaks, kunhan nään!

Tänään on muuten Jerkun 1v2kk päivä ja meidän niin kutsutun suhteen 3v11kk päivä.

Tämä paatos päättyy tähän.